Olen tehnyt keramiikkaa 12 vuotta. Ensimmäiset omenakokeilut valmistuivat vuoden 2001 kesäpaletissa, jonka ohjaajana toimi taideopettaja Christina Prepula. Hänen innostuksensa ja kokemuksensa löytää piiloon kätkeytyneitä kykyjä ja mahdollisuuksia jossain määrin jokaisesta oli mykistävä. Luokassa saattoi istua korkeilla tuoleilla jalkojaan heiluttelematta ja ihan hievahtamatta pahinkin vilivilperi, kun Christina avasi suunsa ja puhui. Olen kova suustani, koska kaksikielinen Christina opetti käsillä tekemisen ohella, että sitä rikkaampi ihminen on, mitä paremmin hän kieliä tai edes yhtä pystyy puhumaan ja ymmärtämään. Sillä koska ymmärrystä ei tule koskaan olemaan maailmassa tarpeeksi, sitä voi harjoitella aina kun ei ole mitään muuta tekemistä.
Blogi-portfolio eli purkupäiväkirjani nimi perustuu työhön, jossa epäonnistumista on enemmän kuin vaikuttavaa saavutusta. Koska taiteeseen suhtaudutaan mielestäni usein liiankin vakavasti, päätin valita juuri kyseisen työn pääsykokeeni ennakkotehtäväksi. Meidän tuli tuoda kokeen yhteydessä järjestettävään haastatteluun arvioitavaksi työ, joka liittyi haettavan alan aihepiiriin. Työn muoto, sopivuus käyttötarkoituksessaan, valmistustapa ja työn laatu olivat huomioitavia seikkoja. Valitsemani työ jäi melko varmasti haastattelijan mieleen, ja ainakin omaan mieleeni jäivät sanat,joilla yritin pohjustaa työn aiheuttamaa reaktiota.
Aivoverenkiertohäiriö on maljakko, pienen lapsen poimiman kukkakimpun pitopaikka. Se on valmistettu makkaratekniikalla puolikarkeasta savesta, jossa samottia eli epätasaisuuksia kuten suurempia "sattumia" ja sirpaleita esiintyy ja niitä jää myös viimeistellyissä töissä kappaleiden pinnalle. Makkaratekniikka on ensimmäinen tapa opettaa pieni keraamikko käsittelemään savea. Saveahan ei heitellä, vaikka siitä pyöritellään palloja, eikä sillä saa leikkiä vaikki keramiikasta iloa ei saa poistettua vaikka miten yrittäisi (paitsi silloin kun työ räjähtää uunissa tai sen lasitus eli väri on jotakin mitä ei löydy edes värikartasta tai ajatusmaailmasta). Maljakko levenee ylöspäin, eikä sen sisällä olevia savinauhoja ole tasoitettu vaan ne erottuvat selkeästi. Yleensä nauhat kuuluisi silittää, niin että murtumilta vältyttäisiin, mutta kokeilunhalu on joskus suurempi kuin järjen ääni.
Maljakko voisi olla tavallinen, 6-vuotiaan lapsen muovaama itsetehty taideteos. Silloin se olisi kiva. Mutta se on 18-vuotiaan optimistisen keraamikon alun työ, eikä siinä sitten olekaan mitään hauskaa. Paitsi väri, se tekee työstä taidetta jonka mummunikin ymmärtää. Oikean lasitteen valitseminen on yhtä suuri osa työprosessia kuin saven työstäminen ennen polttoa. Valitsin työn ulkopinnalle kimmeltävän yötaivaan sinisen, matalapolttoisen lasitteen. Pinnasta tuli sileä, kaunis ja arvaamaton, mutta koska väri imeytyy paremmin upottamalla kuin siveltimellä, alkoi väri valua maljakon sisäpuolelle. Sisäpuolella on mattapintainen antiikin valkoinen, joka oli liian kauan upotuksessa ja siitä aiheutui pohjalle kerrostumia. Kaksi sinistä noroa valui valui valui huomaamatta, mutta näin jälkeenpäin voi sen todeta olleen melkein laskelmoitua. Sisäpuolelle muodostui röpelöpintainen kuva aivoista, joihin sininen hetki on tarrannut liian voimakkaasti kiinni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti